Seurue tömäytti autolla hankeen, poliisin tavoittama tuppisuuksi heittäytynyt kuski luvatta maassa

Hämeen poliisi sai keskiviikkona puolilta päivin Heinolan Viilukadulta ilmoituksen lumipenkkaan ajetusta henkilöautosta.

Poliisipartio lähti tavoittamaan autossa ollutta, jalan paikalta poistunutta seuruetta. Tuntomerkkeihin sopiva, päihtynyt ulkomaalaistaustainen kolmikko tavoitettiin Tiilitehtaankadulta.

Tuntomerkkien ja poliisin omien tutkimusten perusteella kolmikosta pidätettiin kuljettajana toiminut mies. Mies kieltäytyi puhallutuksesta, joten hänet vietiin verikokeen kautta poliisiasemalle.

Poliisiasemalla miehen uppiniskaisuus jatkui, sillä hän kieltäytyi kertomasta henkilöllisyyttään.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä rattijuopumuksena, liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta sekä ulkomaalaisrikkomuksena.

Poliisin mukaan mies on oleillut tahallaan maassa ilman matkustusasiakirjaa. Hänen henkilöllisyytensä selvittämistä jatketaan torstaina.