Heinolalaisen Vellamo-veden toive Super Bowl -viikonloppuna: pääsy kansainvälisen supertähden somekuvaan

Vellamo-mineraalivesi Heinolasta pääsee esille supersuositun Super Bowl -ottelun yhteydessä Yhdysvalloissa.

Amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan loppuottelu Super Bowl on perinteisesti USA:n television katsotuin tapahtuma. Ottelua seurataan noin 70 prosentissa amerikkalaista kotitalouksista. Pieni mainospätkä lähetyksessä maksaa miljoonia dollareita.

Melkoisen huomion kerää myös loppuottelua edeltävä Super Saturday -tapahtuma, jonka virallisena vetenä Vellamoa ensi lauantaina tarjoillaan. Avajaisgaalan tähdittää muun muassa Foo Fighters, jonka konsertti välitetään suorana lähetyksenä Twitterissä.

– Olemme luonnollisesti äärimmäisen innoissamme, että tulimme kutsutuksi näin ainutlaatuiseen tapahtumaan. Vaikka meillä onkin jo kokemusta F1:n VIP-juhlista, on NFL-finaalin Super Saturday meille kaikkien aikojen unelmatapahtuma. On myös hieno nähdä, että mitä tärkeämpi juhla, sitä enemmän maailmalla kiinnitetään huomiota myös siellä tarjottavaan veteen. Super Saturdayn järjestäjät kertoivat haluavansa Vellamoa, koska olivat vaikuttuneita paitsi mausta myös tarinastamme ja pullon ulkonäöstä, iloitsee Ice Age Waterin toimitusjohtaja Petteri Ahonen.

Tuhansien VIP-vieraiden joukossa vilisee viihde- ja urheilumaailman tähtiä. Vellamo-vettä uusissa lasipulloissaan on juhlatilan kaikissa pöydissä.

– Odotamme todella innolla, että pullomme osuisi jonkin kansainvälisen supertähden somekuvaan. Sellaisella on loppujen lopuksi ihan merkittävää vaikutusta uusien ovien avaukseen kansainvälisillä markkinoilla, Ahonen tietää.

Luksusvesien luokkaan asemoitua Vellamoa ei ole vielä myynnissä Pohjois-Amerikan markkinoilla, mutta avausta valmistellaan kevääksi.

Super Bowl oheistapahtumineen on tällä kertaa Atlantassa. Uudella Mercedes-Benz-stadionilla kohtaavat ensi sunnuntain NFL-finaalissa New England Patriots ja Los Angeles Rams.

Ice Age Water on vuonna 2017 perustettu yritys. Se pullottaa Heinolan Viikinäisissä läheisen Ala-Räävelin järven alla sijaitsevan mineraalivesiesiintymän vettä, jota on kuvattu on laadultaan ainutlaatuiseksi Euroopassa.

Vellamon päämarkkina on tällä hetkellä Pohjois-Amerikka, ja kotimaista luonnollista kivennäisvettä on Suomessa saatavilla rajoitetusti. Vellamo Still pet-muovipullon rinnalle tuli loppuvuodesta nyt Super Saturday -tapahtumassa nähtävä palkittu lasipullo.