Lahdessa vietetään varsinaista superviikonloppua ensi elokuun 2.–3. päivä. Ensimmäistä kertaa järjestettävä Lahti soi -kaupunkifestivaali tuo Lahden torille esiintymään muun muassa Lauri Tähkän, Juha Tapion, Laura Voutilaisen, Antti Ketosen, Dannyn, Antti Railion ja Markku Aron. Musiikin lisäksi tapahtumassa on runsaasti ruokaa ja juomaa myyviä ravintoloita ja ruokapisteitä.
Lahti soi -tapahtuman lisäksi Lahdessa järjestetään samana viikonloppuna Kuninkuusravit, joka tuo kaupunkiin viikonlopun aikana kymmeniätuhansia kävijöitä. Viimeisinä vuosina Kuninkuusravien kävijämäärät ovat kahden päivän aikana olleet noin 50 000–60 000 katsojaa.
Lahti soi –kaupunkifestivaali on jatkoa viime vuosien Lahti by Night –festivaalille. Kaupunkifestivaalin ennakkolipunmyynti alkaa keskiviikkona ja jatkuu edullisemmilla hinnoilla 1.4.2019 saakka. Tapahtumaan on myynnissä sekä yhden että kahden päivän lippuja.