SDP on sitoutunut Hornetien suorituskyvyn korvaamiseen täysimääräisesti, lahtelaiskansanedustaja sanoo.
Eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja, lahtelaiskansanedustaja Mika Kari (sd.) hämmästelee viime viikkojen värikästä keskustelua Hornetien korvaajiksi hankittavien hävittäjien lukumäärästä.
– Tietyillä poliitikoilla tuntuu olevan paljon halua kommentoida asiaa eduskuntavaaleja silmällä pitäen. Minä kannustan katsomaan vaalien jälkeiseen aikaan. Hankkeen valmistelu on syytä pitää puolustushallinnon puolella mahdollisimman pitkälle ennen kuin aletaan lukita sen paremmin koneiden määrää kuin konemallia, Kari sanoo.
Mikä on hävittäjien oikea lukumäärä?
Suomi saa torstaihin mennessä viisi alustavaa hävittäjätarjousta. Tarjouksia odotetaan viideltä valmistajalta.
Ylen taannoisessa kyselyssä SDP, vihreät, vasemmistoliitto ja perussuomalaiset eivät olleet valmiita suoraan sitoutumaan tarjouspyynnön mukaiseen 64:n hävittäjän hankintaan.
64 on sama luku kuin vuonna 1992 tilattujen, pian korvattavien Hornetien määrä. 64 hävittäjällä kyetään Puolustusvoimien mukaan turvaamaan koko maan ilmapuolustus.
Esimerkiksi puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) on haaveillut jopa sadasta hävittäjästä ja kritisoinut voimakkaasti niitä puolueita, jotka eivät ole valmiita suoraan sitoutumaan vähintään 64 hävittäjän hankintaan.
Karin mukaan lukumäärää ei tule tässä vaiheessa lyödä lukkoon, eikä sitä tule kirjata myöskään tulevaan hallitusohjelmaan.
Hän kuitenkin korostaa, että Hornetien suorituskyky tulee korvata täysimääräisesti eduskunnan yhteisen puolustusselonteon mukaisesti.
– Siihen SDP on sitoutunut. Kaikki muut puheet ovat ihan puhdasta vaalilennokkien heittelyä. Ne on syytä jättää ihan omaan arvoonsa, Kari sanoo viitaten hallituspuolueiden edustajien, kuten kokoomuksen hämäläiskansanedustajan Timo Heinosen SDP:tä kohtaan esittämään kritiikkiin.
"Ei niitä koneita lentonäytöksiä varten hankita"
Hankintapäätös on tarkoitus tehdä tulevalla vaalikaudella, tämän hetken arvion mukaan vuonna 2021. Kari uskoo ja pitää tärkeänä, että päätös Hornetien korvaajasta tehdään suunnitellun aikataulun mukaisesti.
Jättimäisessä, arviolta noin 7–10 miljardin euron hankkeessa ei ole sijaa epäonnistumisille, Kari sanoo.
– Tämä on itsenäisyyden ajan suurin yksittäinen hankinta, joten se pitää valmistella huolella ja tolkulla.
Hän huomauttaa, että hankinnan kansantaloudellinen vaikutus on suurin piirtein yhtä iso kuin Hornetien hankinta.
– Edellisestäkin vastaavan mittaluokan hankinnasta selvittiin.
Vaihtoehtoa hankinnalle ei Karin mukaan ole.
– Ei niitä hävittäjiä lentonäytöksiä varten hankita. Suomella pitää olla riittävä kyky varmistaa suvereniteetti ja itsenäisyys kaikissa olosuhteissa. Tämä suurhankinta on yksi tärkeä osa puolustuskyvyn ylläpitämistä ja varmistamista.
Kari: Puolustusvoimien muu kehittäminen ei saa jäädä hävittäjäkeskustelun jalkoihin
Karin mukaan Puolustusvoimien muu kehittäminen ei saa hautautua hävittäjäkeskustelun jalkoihin. Hänen mukaansa tulevan hallituksen tulee vastata esimerkiksi Maavoimien kalustotarpeisiin. Myös Puolustusvoimien henkilöstömäärää on nostettava ja kertausharjoituspäiviä on lisättävä, hän sanoo.