Kirjastonhoitaja Suvi Haikola Lahden kirjastosta kertoo, että uuden aikuisten lukudiplomin kirjalistoja on kyselty kirjastosta todella paljon. Oma lukupiiri kokoontui kirjastolla ensimmäistä kertaa tällä viikolla.
Aikuisten lukudiplomi on saanut hyvän vastaanoton Lahdessa. Kirjasto julkaisi vuoden alussa ensimmäistä kertaa aikuisille suunnatun lukudiplomin Lahdessa.
– Aikuisten lukudiplomin lukulistoja on kyselty kirjastosta todella paljon. On kuitenkin vaikeaa arvioida, kuinka moni aikuisten lukudiplomia tekee, kun sitä varten ei tarvitse ilmoittautua, kirjaston informaatikko Suvi Haikola kertoo.
Myös lukudiplomia varten perustetussa Facebook-ryhmässä on ollut Haikolan mukaan kovasti kiinnostuneita.
Aikuisten lukudiplomin on tarkoitus innostaa aikuisiakin lukemaan. Yleensä kirjastot suuntaavat lukudiplominsa koululaisille, eikä aikuisille tehtyjä lukudiplomeja ole kovin monessa kirjastossa Lahden lisäksi.
Lukudiplomissa luetaan 10 kirjaa, ja aikaa lukemiseen on tämä vuosi. Täytetyn lukudiplomilomakkeen kirjastolle palauttanut saa virallisen lukudiplomin ja voi halutessaan osallistua kirja-arvontaan.
Lukupiiri aloitti
Lukupiiriin liittyvä lukupiiri kokoontui pääkirjastossa tiistaina ensimmäistä kertaa. Mukaan oli uskaltautunut vain kourallinen väkeä, mutta kirjastossa oltiin silti tyytyväisiä lukupiirin avaukseen.
– Osallistumista voi verottaa se, ettei lukudiplomin lukupiirissä lueta vain yhtä tiettyä kirjaa, kuten lukupiireissä on yleensä tapana, Haikola pohtii.
Lukudiplomipiiri kokoontuu kevään aikana vielä neljä kertaa, joten mukaan ehtii vielä hyvin. Kokoontumiset ovat 26.2., 26.3., 23.4. ja 21.5.
– Kevään aikana voi lukea yhden kirjan kuukaudessa ja sen jälkeen voi pitää kaksi kuukautta kesälomaa, vinkkaa Haikola.
Lukusuosituksia
Mitä lukupiiriläiset olivat sitten ehtineet lukea?
Annamari Saure oli tarttunut lahtelaisen Katriina Ranteen toimittamaan afrikkalaisen runouden antologiaan Korallia ja suolakiteitä, jolle hän antoi vahvan suosituksensa.
Heidi Köngäksen Sandra-romaani oli Hannele Hämäläisen ensimmäinen luettu lukudiplomikirja. Hämäläinen kertoi aloittaneensa jo toisenkin lukudiplomikirjan ja sukeltaneensa rohkeasti omalle epämukavuusalueelleen: runouteen. Työn alla oli Sylvia PlathinSanantuojat-kokoelma.
Arja Kilpeläinen suosittelee kovasti Lucia Berlinin sarkastista ja sähäkkää novellikokoelmaa Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia.
Osaa lukudiplomikirjoista saa myös e-kirjoina, muistuttaa kirjastonhoitaja Saimi Kallio.Kallio oli lukenut diplomia varten e-kirjaversiona Hugh Howeyn scifi-romaanin Siilo,jota hän piti erittäin koukuttavana.
Suvi Haikola suosittelee tarttumaan John Williamsin eleettömään, mutta vaikuttavaan Stoner-romaaniin, jonka suomennos nousi hitiksi muutama vuosi sitten.
Toiveita seuraavaan diplomiin
Kirjastolla on aikomus koota jatkossa joka vuodelle uusi lukudiplomilista.
Kirjaston käyttäjiltä on jo tullut ehdotuksia siitä, millaisia kirjoja diplomiin voisi lisätä.
– Sotakirjoja ja urheiluaiheisia kirjoja on toivottu lisää, Haikola kertoo.
Annamari Saure ehdottaa, että paikallisia kirjailijoita voisi olla jokaisessa lukudiplomin aihealueessa. Alueen kirjailijoista listalla on Ranteen lisäksi ainakin Mila Teräs ja Petri Tamminen.