Lahden Talot paransi tulostaan – uusissa vuokrasopimuksissa 10 prosentin kasvu

Viime vuosi oli taloudellisesti hyvä Lahden kaupungin vuokrataloyhtiölle Lahden Taloille. Yhtiön tulos kohosi 13,8 miljoonaan euroon (12 miljoonaa 2017) ja liikevaihto 54,9 miljoonaan euroon (51,9 miljoonaa 2017).

Hyvän tuloksen taustalla ovat parantunut myynti ja valmistuneet investoinnit.

– Myös kustannusten kehitys on ollut maltillista ja olemme onnistuneet asiakaspalvelutyössä, toimitusjohtaja Jukka Anttonen toteaa tilinpäätöstiedotteessa.

Lahden Talot on uudistanut brändiään, tehostanut markkinointia, nopeuttanut vuokrausprosessia ja uudistanut asuntokantaansa. Uusina palveluina yhtiö tarjoaa kalustettuja asuntoja sekä hoivapalveluita yhteistyössä Aurio Hoivan kanssa. Tehtyjen vuokrasopimusten määrä kasvoi viime vuonna noin kymmenellä prosentilla.

Investointitahti kiihtyy

Uudisrakentamista ja perusparannusinvestointeja Lahden Talot teki viime vuonna noin 23 miljoonalla eurolla. Uudistustahti kiihtyy, sillä tänä vuonna toteutettavien investointien arvo on yli 30 miljoonaa euroa.

Ahtialan Rouvasmannin taloissa jatkettiin viime vuonna laajaa peruskorjaushanketta, jonka kolmosvaiheessa valmistui 43 asuntoa. Kaikkiaan Rouvasmannissa on uusittu 160 asuntoa.

Ahtialan Torkon alueelle valmistui kesäkuussa 46 saneerattua asuntoa. Torkossa on tehty yhteensä 106 asuntoon sisätilojen perusparannus.

Launeen keskuspuiston viereen Uudenpellonkadulle valmistui kesällä 64 seniorikotia. Nastolan Pulteritiellä käynnistettiin 40 asunnon uudiskohde ja Huokotiellä 41 asunnon perusparannushanke.

Lahden Talot myi viime vuonna kohteita Ainonkadulta, Onnelantieltä ja Aittapellonkadulta.

Vajaan puolen miljoonan osinko

Lahden Talojen hallitus hyväksyi tilinpäätöksen tiistaina. Yhtiö maksaa kaupungille osinkoa 470 000 euroa.

Vuokrataloyhtiön suorat tai välilliset hankinnat ja tuloutukset Lahden kaupunkikonsernille olivat viime vuonna noin 14,5 miljoonaa euroa. Osinkojen lisäksi mukaan on laskettu esimerkiksi ostot Lahti Energialta, Lahti Aqualta ja Päijät-Hämeen Jätehuollolta sekä tontinvuokrat, kiinteistöverot ja korot.