Suomesta ei löytynyt valehoitajia eikä ostotodistuksia Romaniasta – Valvira tutki asiaa Ruotsin valehoitajakohun takia

Tutkittuja hoitajia on yhteensä 27.

Suomesta ei ole löytynyt vastaavia ostamalla hankittuja sairaanhoitajien tutkintotodistuksia kuin Ruotsissa. Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan lupa- ja valvontavirasto Valvira kävi Ruotsin valehoitajakohun jälkeen läpi kaikkien Puolasta ja Romaniasta valmistuneiden hoitajien todistukset ja oikeuden toimia ammatissa.

– Näitä hoitajia on yhteensä 27 ja yhden kohdalta tarkistus on vielä kesken, lupaosaston johtaja Jussi Holmalahti Valvirasta kertoo.

Ruotsissa paljastui viime marraskuussa useita tapauksia, joissa sairaanhoitajana työskentelevä henkilö oli ostanut itselleen tutkintotodistuksen romanialaisesta sairaanhoitajakoulusta.

Tapaukset paljastuivat, kun Ruotsin televisio tutki hoitajien taustoja. Henkilöt olivat kirjoilla täysipäiväisinä opiskelijoina sairaanhoitajakoulussa Romaniassa, vaikka he todistettavasti asuivat ja työskentelivät samaan aikaan Ruotsissa. Henkilöt maksoivat tutkintotodistuksestaan ja kolmen vuoden kirjoilla olemisesta oppilaitoksessa noin 10 000 euroa.

Valviran tietoon tulee vuosittain useita tapauksia, joissa henkilö on työskennellyt terveydenhuoltoalalla oikeudettomasti. Tyypillisessä tapauksessa ammattioikeutta ei ole muistettu hakea tutkinnon suorittamisen jälkeen tai opinnot ovat jääneet kesken.

Valvira myöntää oikeuden harjoittaa ammattia laillistettuna ammattihenkilönä ja ylläpitää terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriä Terhikkiä. Luvattomasta terveydenhuollon ammattihenkilönä toimimisesta voidaan Suomessa tuomita joko sakko- tai vankeusrangaistus.

Entinen valelääkäri perustamassa sairaalaa

Valviran arvioitavana on piakkoin myös valelääkärinä tuomitun Ivan Zarianovin toiminta. Zarianov on perustamassa psykiatrista sairaalaa naisille Mänttään.

Vuonna 2014 hovioikeus tuomitsi Zarianovin vuoden ja 10 kuukauden ehdottomaan vankeuteen muun muassa törkeistä petoksista ja luvattomasta terveydenhuollon ammattitoimen harjoittamisesta. Zarianovilla oli tuolloin ainoastaan sairaanhoitajan tutkinto.

Valelääkärikohun aikaan Zarianovin kerrottiin opiskelevan lääketiedettä Romaniassa. Hän kertoo Aamulehdessä opiskelleensa nyt lääketieteen lisensiaatin tutkinnon valmiiksi.

Zarianov on ollut kirjoilla Oulun yliopistolla saatuaan sinne vaihto-opiskelupaikan Romaniasta. Valvira ei ole toistaiseksi myöntänyt lääkärin toimilupaa.