"Lahdessa tapahtuivat elämäni pahat asiat" – Junnu Aaltonen on kulkenut pitkän tien sotalapsesta palkituksi jazz-muusikoksi

Junnu Aaltonen ja Juha Korkeamäki tekivät yhdessä jälleen yhden levyn. Ilkka Kuosmanen

Ilkka Kuosmanen

Nastolan seurakuntatalon kirkkosali alkaa solista kuin suihkulähde, kun kuoronjohtaja Juha Korkeamäki astuu pianon ääreen ja jazz-muusikko Juhani ”Junnu” Aaltonen puhaltaa huiluunsa. Nuotteja ei ole, mutta yhteinen sävel löytyy improvisoimallakiin hetkessä, sillä kaksikko on soittanut yhdessä vuosikausia.

Heidän uusin yhteistuotoksensa on Symbaali-kuoron kanssa tehty hartauslevy. Nastolan kirkossa äänitetyllä levyllä laulusolisteina ovat miesten vaimot Kirsi Korkeamäki ja Riitta Aaltonen.

– Soittaminen on minulle rukoilua, Junnu Aaltonen summaa.

Rauhaton lapsuus Lahdessa

83-vuotias Aaltonen on palkittu pitkällä urallaan lukuisia kertoja, esimerkiksi säveltaiteen valtionpalkinnolla 2009. Tuorein tunnustus tuli tiistaina, kun jazz-muusikko pokkasi Kirkon kulttuuripalkinnon Helsingissä. Se on arvoltaan 6 000 euroa.

Aaltonen on syntyjään kouvolalainen, mutta lapsuusvuosinaan hän asui myös Lahdessa.

– Lahdessa tapahtuivat elämäni pahat asiat, Aaltonen summaa.

Tulevan muusikon vanhemmat erosivat, kun Junnu oli yksivuotias. Hän asui jonkin aikaa Lahden torin laidalla äitinsä kanssa.

– Isä asui toisella laidalla toria, mutta en nähnyt häntä kuin pari kertaa. Sitten jouduin poikakotiin. Vuonna 1944 lähdin lappu kaulassa sotalapseksi Ruotsiin.

Aaltonen korostaa, ettei hae kokemuksillaan sääliä vaan haluaa rohkaista muita, joille ei ole jaettu syntymässään valttikortteja valmiiksi.

– Kaikki on kiinni siitä, miten ihminen itse asennoituu elämäänsä, hän uskoo.

Parasta on, kun ei tiedä

Aaltonen on tehnyt pitkän uran studiomuusikkona ja ollut perustamassa esimerkiksi UMO:a ja Tasavallan Presidentti -yhtyettä. Hengellisen herätyksen hän koki 1990-luvun alussa.

– Olen mennyt kirkossa kaikki vapaat suunnat läpi, ihan niin kuin musiikissanikin, hän vertaa.

Aaltosen musiikki perustuu nykyisin suurelta osin vapaaseen improvisointiin. ”Maksimaalinen hätä ja minimaalinen tieto” ovat yhdistelmä, joka tuottaa hänen mielestään kiinnostavinta musiikkia.

– Musiikkiin tulee enemmän värejä, kun ei ihan tiedä, mitä pitäisi tehdä.

Kommentoi