Orimattilasta kotoisin oleva pariskunta valittiin vuoden mehiläistarhaajiksi

Meja-Riitta Laurila ja Juha Laurila ovat erityisesti kehittäneet kaupunkitarhausta sekä tuoneet markkinoille erilaisia hunajatuotteita. Suomen mehiäishoitajain liitto

Sohvi Auvinen

Orimattilasta kotoisin olevat Merja-Riitta Laurila ja Juha Laurila on valittu vuoden 2019 mehiläistarhaajiksi. Valinnan teki Suomen mehiläishoitajain liitto. Perusteena valinnalle oli se, että Laurilat ovat edistäneet kaupunkitarhausta ja kehittäneet uusia mehiläistuotteita sekä tuoneet mehiläisalalle ja hunajalle paljon myönteistä näkyvyyttä.

Pariskunta toimii sekä Orimattilassa että pääkaupunkiseudulla. He aloittivat uransa mehiläistarhauksen parissa noin 40 vuotta sitten Espoossa, jossa heillä oli puutarhassaan kesäkurpitsaviljelmä. Taimien pölyttäminen käsin osoittautui liian raskaaksi, joten pariskunta hankki mehiläisiä tekemään työn puolestaan.

Laurilat tunnetaankin erityisesti kaupunkitarhauksen hyväksi tekemästään työstä.

Alkoholitonta juomaa hunajasta

Pääosa Lauriloiden mehiläispesistä sijaitsee Orimattilassa, jonka lisäksi heillä on mehiläistarhoja myös Helsingissä. Hunajan lisäksi Laurilat ovat kehittäneet esimerkiksi Mesijuomaksi nimetyn hunajasiman.

– Ajattelimme, että alkoholia on maailma täynnä, mutta laadukkaista alkoholittomista juhlajuomista on pulaa, Merja-Riitta Laurila kertoo.

Tämän lisäksi Laurilat ovat tuoneet markkinoille myös Onnenapila-mehiläisvahavalun sekä Pölyttäjän taivas -siemensekoituksen.

Vuoden mehiläistarhaaja julkistettiin Suomen mehiläishoitajain liiton talvipäivillä Jyväskylässä lauantaina 26. tammikuuta.

Kommentoi