Neulatyynyjä ja kynäpurkkeja valmistamalla kohti yökoulua – lue Nastolan Kirkonkylän koulun kolmasluokkalaisten kirjoittama juttu omasta käsityöyrityksestään

Luokka kävi marraskuussa yritysvierailulla Pedrossa luokanopettaja Pirjo Mertarannan johdolla.

Kirkonkylän koulun

Team Tomerat on lahtelaisen Nastolan Kirkonkylän koulun 3A-luokan oma projekti, jossa oppilaat valmistavat kynäpurkkeja ja neulatyynyjä kierrätysmateriaalista.

Projekti kestää koko lukuvuoden, ja tarkoituksena on mennä hankituilla varoilla yökouluun. Samalla oppilaat harjoittelevat monia eri asioita ja oppivat yritystoiminnan alkeita ja elämäntaitoja.

Projektin ajatus lähti käsityötunnista, jolloin oppilaat tekivät neulatyynyjä ja saivat idean, että näitähän voisi myydä. Ansaituilla rahoilla he suunnittelivat yökoulua. Matkan varrella tuli ajatus, että kynäpurkkejakin voisi tehdä samalla idealla. Lisäksi opettaja huomasi Yritys Hyvä -kilpailun, johon luokka päätti myös osallistua.

Yritys Hyvä -kilpailu kannustaa lapsia ja nuoria yrittämisen maailmaan ja omien taitojen kehittämiseen. Se innostaa yhdessä ideoimiseen ja tekemiseen kotona ja koulussa. Uusi opetussuunnitelma kannustaa ja ohjaa opetusta pois koululuokasta ja tarjoaa erilaisia tapoja oppia asioita.

Jokaisen työpanos on tärkeä!

Tekijät on jaettu tiimeihin

Projektissa on erilaisia tiimejä. Tuotantotiimin päällikkönä on Alisa Junttila, joka vastaa tuotannosta ja koko projektista yhdessä luokanopettaja Pirjo Mertarannan kanssa.

– Tämä on tosi kivaa, into lähtee koko luokasta. Olen oppinut projektissa pitkäjänteisyyttä ja yhteistyötä, Alisa Junttila summaa.

Tuotantotiimi on monipuolinen: leikataan, silitetään, saumuroidaan, ommellaan ja liimataan.

Välitunneilla lapset jäävät aika usein tekemään projektia, jos opettaja sallii niin. Keskiviikkoisin ja perjantaisin firma on auki pitkällä välkällä. Silloin ja muillakin välitunneilla saa tulla tilaamaan neulatyynyjä ja kynäpurkkeja.

Tilattuja tuotteita odottamassa hakijaa.

Yrityksessä on järjestetty äänestys

Konttoritiimiä veti syksyllä Jesse Parkkali, joka jätti eroanomuksensa jouluna, koska muutti toisiin töihin. Uudesta konttoripäälliköstä järjestettiin luokassa suljettu lippuäänestys, joka oli äärimmäisen tiukka kahden kärkiehdokkaan välillä. Voittajaksi selviytyi yhden äänen erolla Elmeri Päätalo. Hänen hallussaan on tilauskirja, johon merkitään tilaukset. Tilikirjaan merkitään tulot ja menot. Samalla harjoitellaan yrityksen raportointia ja tutustutaan myynnin merkitsemiseen diagrammein.

Konttoritiimi vastaa myös rahastuksesta. Rahat viedään lukolliseen kaappiin ja yksi oppilas vie ne kotiin talteen.

Markkinointitiimiä vetää Joona Kumpulainen, joka vastaa tietoteknisistä toiminnoista. Tiimi kerää tietoa lähellä olevista yrityksistä, joihin tuotetta voisi myydä. Markkinointitiimi huolehtii yhteydenpidot yhteistyökumppaneihin sähköpostien avulla. Tiimi on myös tehnyt tarjouspyynnön yökoulun kustannuksista. Tiimin tehtävä on opastaa muita luokan oppilaita tietokoneen käytössä, kun harjoitellaan mainosten tekoa ja muita kirjoitusjuttuja.

Eemeli Venäläinen ja Anastasia Kananen näyttävät, että Pedron lahjoittama vanu riittää pitkäksi aikaa.

Yhteistyökumppaneilta apua toimintaan

Luokallamme on monia yhteistyökumppaneita, jotka ovat auttaneet meitä yrityksemme toiminnassa. Erikoiskalustevalmistaja Pedrolta saamme vanua, Sampsukalta trikookankaita, Eurokankaalta puuvillakankaat ja Salesta avajaistapahtuman tarjoilut. Vanhemmat ja tutut lahjoittavat kankaita ja säilykepurkkeja.

Luokkamme kävi vierailulla Pedrolla 22. marraskuuta. Haimme sieltä vanua. Näimme paljon erilaisia tuotteita, joita Pedro oli valmistanut.

Pedrolla oli paljon koneita, joilla valmistettiin kankaita ja tuoleja. Siellä tuotteet viedään yleensä laivoille. Meidän tuotteemme päätyvät tavallisiin koteihin. Muutama oppilas koeistui penkeillä, joita Pedro oli valmistanut. Myimme Pedrolle kaksi kynäpurkkia ja kaksi neulatyynyä.

Anastasia Kananen, Alisa Junttila, Elmeri Päätalo ja Venla Nurmi (selin) valmistavat neulatyynyjä ja kynäpurkkeja. Ajatuksena on toteuttaa uutta opetussuunnitelmaa yhteisellä projektilla, oppia yritystoimintaa ja kerätä rahaa yökoulua varten.

Lisätietoja Yritys Hyvä -kilpailusta nettisivuilta

Aiheeseen liittyvää

  1. Ensi kesäksi taas tarjolla suuri määrä kesätyöpaikkoja – lahtelaisen Eemelin kesäpesti jatkuu edelleen 28.1.2019 8:00
  2. Maanantain 28.1. sanomalehtiviikon kysymykset 28.1.2019 6:00

Kommentoi