Anita Korva palaa pian Salpausselälle – tavoittelemaan paikkaa Seefeldin MM-kisoihin

Anita Korva sai nuorten MM-hiihdoissa mitalin kaikilta muilta matkoiltaan paitsi naishiihtäjien kisat päättäneestä viestistä lauantaina. Siinä Suomen nuoret naiset sivakoivat seitsemänsiksi.

Henkilökohtaisesti Korvalla oli onnistuneet kisat. Hän hiihti Lahdessa MM-pronssille sekä perinteisen tyylin sprintissä, vapaan tyylin 5 kilometrillä että perinteisen tyylin 15 kilometrin yhteislähtökilpailussa.

– Kyllähän tämä oli hyvä homma. Sain oman kunnon nostettua aika lailla huippuunsa näihin kisoihin. Tuli kunnon mukaiset sijoitukset. Kaikkina päivänä oikeastaan onnistuminen, ei tullut mitään onnettomuuksia tai muuta. Kaikki kisapäivät menivät aika nappiin, hän summasi kisojaan.

Seuraavaksi Anita Korva, 19, aloittaa valmistautumisen Imatran SM-kisoihin, joista tie tuo takaisin Salpausselälle maailmancupin kisoihin. Paikka Seefeldin MM-hiihdoissa kiinnostaisi.

– SM-kisojen jälkeen nimetään joukkueet Lahteen. Lahdessa olisi näytönpaikka, jos sinne pääsee, Seefeldia ajatellen, sprinttiä varsinkin. Ne on nyt mielessä. Nyt kisojen jälkeen täytyy ottaa tarkasti valmistautuminen. Ei kestä tulla kipeäksi, Korva pohti tulevaa.