Bussilippuja voi pian ostaa Lahdessa lippuautomaatista

Lahdessa voi pian ostaa bussilippuja ja ladata matkakorttia automaatista.

Joukkoliikennelautakunnan kesäkuussa 2018 tekemän päätöksen mukaisesti Lahteen on hankittu kahdeksan itsepalveluautomaattia. Automaatilla voi ostaa kertalippuja Lahden seudun liikenteen busseihin sekä ladata Waltti-matkakortteja.

Ostojen maksaminen tapahtuu pankki- ja luottokorteilla.

Itsepalveluautomaatit on suunniteltu käytettäväksi sisätiloissa. Automaatteja on tulossa Päijät-Hämeen keskussairaalaan, matkakeskukseen, pääkirjastoon, Koulutuskeskus Salpauksen keskustan kampukselle ja Vipusenkadun kampukselle, Lamkin Niemen kampukselle, kauppakeskus Trioon ja Launeen K-Citymarketiin.

Lippuautomaatit asennetaan paikoilleen kevään aikana ja ne ovat käytettävissä sijoituspaikkojen aukioloaikoina.

Hinnoista päätetään helmikuussa

Lahden seudun joukkoliikennelautakunta päättää seuraavassa kokouksessaan 12. helmikuuta automaateista ostettavien lippujen hinnoista. Lautakunnalle ehdotetaan, että bussiliput olisivat automaateista samanhintaiset kuin kuljettajalta ostettavat kertaliput.

Sen sijaan palvelumaksua automaattien käytöstä ei olisi tarkoitus periä, eli myös Waltti-matkakortin lataus onnistuisi lippuautomaateilla ilman ylimääräisiä kuluja. Vielä tällä hetkellä matkakortin lataaminen on edullisinta Waltin verkkokaupassa.